sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Imetys ei vaadi perustelua

Imetyksen hyöty? Mikä on imetyksen ja äidinmaidon etu ja hyöty vaihtoehtoiseen ratkaisuun nähden?

- Tämä on vihjaileva, perusteluja edellyttävä ja äidin päätöstä aliarvioiva kysymys mihin valitettavan moni uusi äiti joutuu vastaamaan - ja mikä surullisinta, se esitetään usein perhepiirissä.

On hämmästyttävää, että miksi imetys luetaan edelleen aiheeksi josta vaaditaan perusteluja, ja miksi pitkä imetysrupeama käsitetään usein poikkeuksellisena asiana, johon yritetään toisinaan liittää jopa fanaattisuutta tai äidin pakonomaisia tarpeita.

Perustelun tarvetta ja ennakkoluuloja ei pitäisi esiintyä enää modernissa maailmassa jossa kaikki tutkittu tieto on aina mukana - muutaman hakusanan päässä. Ehkä kyse ei olekaan tiedonpuutteesta, vaan syystä tai toisesta johtuvasta negatiivisesta asenteesta, kohdatusta pettymyksestä tai opituista mielipiteistä.

Äidinmaidon sekä imetyksen hyödyt ja terveysvaikutukset ovat kiistattomat, mutta niiden vahva esiin tuominen kaikissa tilanteissa ei ole aina paras ratkaisu. Niistä voi muodostua viiltävä teräase mikä repii yhä enemmän henkisesti rikki sitä ihmistä, joka on kokenut imetykseen liittyvän pettymyksen.

Media tituleerasi allekirjoittaneen joskus imetysaktivistiksi. Hymähdin. En pidä itseäni aktivistina, vaan ehkä enemmänkin tunteiden tulkitsijana jonka essentiaalinen tehtävä on ymmärryksen kautta tuoda esiin imetykseen liittyvää laajaa kokonaisuutta, mutta myös ymmärtää niitä, jotka eivät ole imettäneet. Ratkaisut imetyksen suhteen eivät määritä koskaan vanhemmuuden hyvyyttä.

Mitä sisältyy imetyksen laajaan kokonaisuuteen?

- Nostaisin esille vaikuttavampina asioina ihmiseen rakentuneen tunteen ja halun. Tunne ja halu tekevät ihmisestä vahvan ja tavoitteellisen, mutta uudessa elämäntilanteessa, joka pitää sisällään kasvanutta vastuuta ja henkistä pyörremyrskyä, on ulkopuolinen tuki ja ymmärrys avainasemassa.

Vaikuttavin ja tärkein tuki tulee läheltä. Lapsiperheessä se tarkoittaa yleensä puolisoa. Äiti nimeää puolisonsa lähes järjestään imetyksen tärkeimmäksi tukijaksi - tämä tarkoittaa sitä, että puoliso on se tekijä, joka usein mahdollistaa imetyksen.

Puolison ei tarvitse tukitoimessaan tuntea imetykseen liittyvää fysiologiaa. Puolison ei tarvitse tietää edes sitä, että miksi lasta imetetään. Se riittää, ettei puoliso kyseenalaista tätä sisäänrakennettua tunnetta, vaan mahdollistaa toimillaan sen luonnollisen halun toteutumisen, joka on tärkeän ihmisen - lapsensa äidin - hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä.

Imetyksen jatkuessa pitkään on muistamisen arvoista myös lapsen tarve. Lapsi vieroittaa itsensä rinnalta siinä vaiheessa, kun imetys ei ole enää lapsen tarpeille merkitsevää. Imetys ei muutu koskaan turhaksi; se loppuu ennen kuin siitä tulee turhaa.

Toivoisin, että imetykseen - ja yleensäkin lapsen maailmaan - liittyvässä kokonaisuudessa huomioitaisiin hyötyä käsittelevien tutkimusten sijaan enemmän psykologiaa ja siihen liittyviä syitä ja seurauksia.

Tunne kuitenkin ensisijaisesti määrittää tärkeyden ja mahdollistaa yhdessä ymmärryksen kanssa ihmisten välisen luottamussuhteen.