perjantai 20. tammikuuta 2017

Imetyksen kuuluu vituttaa äitiä - ei isää

Kohtasin eilen nuoren isän - kohtasin keskustelun joka ei ollut tavallisuudesta poikkeava. Päinvastoin.

Aiheena oli vanhemmuus: "isän mitätön rooli, äidin päätökset - mukautuminen äidin isälle luomaan toimenkuvaan tai toimenkuvattomuuteen." Kokonaisuudessa keskustelun suurin negatiivinen vaikuttaja oli imetys. Imetys, joka on omiaan vahingoittamaan niin parisuhdetta kuin tuoreen perhe-elämän yhteistä poteroa.

Mitä on tämä imetys?

- Se on yksi tavallisimmista ristiriitaa aiheuttavista tekijöistä uudessa lapsiperheessä; siitä huolimatta, että se on biologinen normi - luonnollinen ja rahavapaa tapa tuottaa vauvalle ravinto ja monimuotoinen läheisyys.

Biologiseen normiin kuuluu imetyksen lisäksi myös synnytys - imetystä edeltävä vaihe. Doula, eli synnytyksessä ja siihen liittyvässä valmennuksessa toimiva, läsnäoleva tukihenkilö, on sekin vanha keksintö. Niin vanha, että se on edelleen liian tuntematon.

Moni tuleva isä kokee doulan itsensä korvaajaksi, vaikka todellisuudessa osaava doula on se joka mahdollistaa uudelle isälle tärkeän ja positiivisen synnytyskokemuksen. Positiivinen synnytyskokemus on isälle ymmärrystä antava koulutus tulevaan aikaan.

Synnytyksestä on luonnollista matkustaa eteenpäin, monen isän vielä suurempaan murheeseen, eli vauva-aikaan ja imetykseen.

Isä kokee helposti imetyksen vain huonona vaihtoehtona - jatkuvasti toistuvana suoritteena joka ajaa isän roolia syrjään. Imetyksen negatiivista ja tähän sisältyvää epävarmuuden tunnetta korostaa erilaiset vaiheet kuten tiheän imun kaudet.

Ulkopuoliseksi itsensä tunteva isä toimii usein tavalla joka sotii luonnollisuutta vastaan: isä voi jähmettyä sohvalle, ikään kuin pesimään yksin ajatustensa kanssa. Isä voi myös kokea, että imetysaika on vapaa-aikaa itselle - siis aikaa, jonka voi käyttää tilanteen ulkopuolella. Tällaisessa tapauksessa isä ei ymmärrä olevansa se perheen sekatyömies, joka mahdollistaa sen, että äiti voi imettää.

Surullisin - ja liian yleinen - esimerkki on omavaltaisen ratkaisun tehnyt isä joka estää tai yrittää estää imetyksen luuloihin tai pelkoihinsa vedoten - tämä on väkivaltaa, usein tahatonta, mutta väkivaltaa kuitenkin tahattomuudesta huolimatta. Se on väkivaltaa siksi, että imetys on luontaista tunnetta ja tarvetta - imetys ei ole vittuilua ja vaihtoehto säästää rahaa, vaan äitiin rakentunut tahto, tavoite ja tunne. Syystä tai toisesta epäonnistunut tavoite saattaa aiheuttaa pahimmassa tapauksessa syviä henkisiä arpia.

Yksistään jo tämä tosiasia kertoo sen, että kyse on yhdestä elämän suurimmista tunnetiloista.

Isää ei voi kuitenkaan syyttää tietämättömyydestä - eikä vähiten siitä syystä, että mikään taho ei vielä tänäkään päivänä valmenna riittävästi tulevaa isää isyyden monimuotoiseen tietoisuuteen ilman isän oma-aloitteisuutta. Isä on järjestään synnytyksessä sivustaseuraaja ja jatkaa samassa roolissaan myös lapsensa vauva-aikana.

Avaintekijöinä uudessa tilanteessa ja tahdonilmaisussa on aina asenne ja ymmärrys - niiden tärkeys korostuu, kun puhutaan perheestä, eli kaikesta siitä mitä on kotona. Koti on se tila jota kaikella tekemisellä vaalitaan. Tieto ei ole välttämättömyys jos omaa asennetta ja ymmärrystä.

Ymmärtävä isä tuntee, että äitiä vituttaa imetys aina enemmän kuin isää.
Imetys on koko tunneskaala.

Isällä on tunteissaan valinnanvaraa, äidillä ei.