torstai 25. elokuuta 2016

Äidit ansaitsevat mitalin?

Facebookissa leviää kirjoitus, jossa perheenisä vaikeroi arkielämässä kohtaamaansa järkytystä, joka on ilmentynyt äidin lomamatkan aikana.

Kirjoitus on kerännyt lähes 20 000 jakoa ja päätynyt iltapäivälehden artikkeliin.

Lukiessani kirjoitusta minut valtasi ihmetys jo alkuvaiheessa, ja se ihmetys vahvistui kohti loppua.

Kirjoitus antaa vahvana mielikuvan, että arkielämä pienten lasten kanssa olisi äidin pääasiallisena vastuuna ja lähinnä vain äideiltä löytyisi se riittävä voima pyörittämään lapsiarkea - sitä lapsiarkea, joka saattaa kokemattomasta tuntua sekasortoiselta.

Todellisuudessa se kokematon voi olla mies, mutta se voi olla myös nainen.

Tänä päivänä, vuonna 2016, meidän olisi pitänyt olla jo irtaantuneita "me miehet" ja "te naiset" -käsitteistä ja siitä ajatuksesta, että nainen on voimakkaampi osapuoli kodin- ja lastenhoidossa ja mies tienaavana työntekijänä.

Muistan menneiltä ajoilta niitä lyhyitä pätkiä, kun jäin lapseni kanssa kahden. Se oli minuuttien laskemista ja loputonta odottamista, että koska tämä tuska loppuu.

Muistan ajan, kun jäin kokemattomaksi koti-isäksi vailla varoitusaikaa. Lapsi ei vielä kävellyt, ei tuntenut minua enkä minä tuntenut lastani.

Lapsi reagoi voimakkaasti muuttuviin tilanteisiin - eikä tilanne normalisoidu viikossa, harvoin kahdessakaan. Nostan hattua itselleni, etten jäänyt avuttomaksi, vaan kehityin tilanteen mukaan ja jatkan kehittymistä edelleen - oppien jatkuvasti uutta. Oppien asioita mitä en joutunut tekemään ensimmäisten yli 30 elinvuoteni aikana.

En ymmärtäisi kunniamainintaa lapseni ja minun yhteisestä retkestä - en ymmärtäisi arvostusta antavia sanoja, koska ne kohdentuisi minuun vain siksi, että olen isä enkä äiti.

Olen paljon tekemissä pienten lasten vanhempien kanssa - niin miesten kuin naistenkin.

Tunnen miehiä, jotka ovat työelämässä ja sen lisäksi pyörittävät yksin lapsitalouden pakkaa, kukin mistäkin syystä - esimerkkeinä ero, puolison sairaus tai puolison kuolema.

Voima, selviytymisvietti ja kaikkensa antaminen terveen perheen etua ajatellen, ei ole sidoksissa sukupuoleen, vaan yksilölliseen sukupuolesta riippumattomaan tahtoon.

Yksistään äitiyden ja naissukupuolen ylistäminen toimii sosiaalisessa mediassa huomiota saavana perseennuolemisena, mutta mitään asia-arvoa tällaisella tekstillä ei ole.

Tunnen ja tiedän kaksi mielestäni mitalin arvoista vanhempaa.

Toinen on hyvän ystäväni äiti. Yhdeksän lapsen äiti, ja monen eläimen huoltaja, joka lukuisista vaikeuksista ja vähävaraisuudesta huolimatta on aina pitänyt huolta lastensa kavereistakin. Minustakin. Hyväntuulisena ja iloisena.

Toinen on ystäväni. Mies, joka jäi menneinä vuosina kuuden pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Lapset aikuisikään saatuaan, ei mies ole vieläkään päässyt roolistaan irti - muutama viikko sitten, muutaman päivän mökkireissullamme, tämä mies vastasi yksin, joka päivä, 25:n miehen aamu- ja iltapalasta, lounaasta ja päivällisestä. Vapaaehtoisesti ja vain siksi, koska halusi.

Mitä mieltä he olisivat mitalista? - Tuskin mitään. Ihminen, joka vastaa vastuullisesti rakentamastaan elämästä, suurella tai vähemmän suurella työllä, on onnellinen.

Arvostakaa vanhempia, älkää äitejä tai isiä.