maanantai 30. toukokuuta 2016

Tissejä ja tunteita

Imetys on asia, joka pitää sisällään äärimmäisen vahvoja tunteita - aina ja kaikkialla.

Imetys on onnellisuutta, se on iloa ja riemua, mutta toisinaan myös turhautumista ja pettymyksen tunnetta.

Tavoitteen saavuttanut imetystaival on ikimuistoinen, kuten myös imetys, jonka äiti syystä tai toisesta kokee epäonnistuneeksi.

Imetys kokonaisuutena ei noudata vain yhtä tiettyä kaavaa. Jokainen imetystarina on yksilöllinen. Imetys vaatii usein teknillistä, yksilökohtaista osaamista, koska kaikki äiti-lapsi -parit ovat erilaisia.

Imetys ei ole vain lapsen ravintotarpeen tyydyttämistä, vaan muistamisen arvoisena myös rauhaa ja turvan tunnetta.

Suomessa toimii suuri, jatkuvasti kasvava imetysarmeija, joka pitää sisällään vapaaehtoisia, koulutettuja tukihenkilöitä, jotka auttavat imetykseen liittyvissä ongelmissa. Koulutettavia olisi enemmän kuin mitä koulutukseen vaadittavia resursseja. Miksi? - Ehkä nimenomaan siksi, että imetys on yksi perhe-elämän suurimmista tunnetekijöistä.

Julki-imetys ei ole imettävälle äidille itsestäänselvyys missään vaiheessa imetystaivalta.

Vain aniharva äiti imettää julkisesti imetyksen alkuvaiheessa, monet eivät imetä edes läheistensä nähden.

Äidin päätökseen julki-imetykseen liittyen vaikuttavat monet tekijät - lapsen käyttäytymisessä esimerkkeinä mainiten yksilöllinen liikehdintä imetyksen aikana tai lapsen kieltäytyminen imetyssuojasta. Lasta ei voi suostuttaa syömään huomaamattomasti harson alla.

Julki-imetys ei ole provosoimista. Sillä ei haeta huomiota vaan päinvastoin, imetys pyritään suorittamaan aina mahdollisimman vähällä huomiolla.

Näkymätöntä imettämistä ei kuitenkaan ole olemassa, ja tämä johtaakin siihen, että tasaisin väliajoin julki-imetykseen puututaan niin yksittäisten kulkijoiden kuin yritysten työntekijöidenkin toimesta.

Sosiaalisen median aikakaudella yritykset ottavat kantaa palautteeseen nopeasti. Vastaukset ovat järjestään odotusten mukaisia ja imetysasioissa imetysmyönteisiä, mutta eivät aina tilanteen kohdannutta imettäjää kunnioittavia.

Imetykseen puuttumista pahoitellaan, mutta toisinaan myös rivien välissä puolustetaan toimintaa vääristäen tilannetta esimerkiksi liiallisella paljaan ihon esillä olemisella.

Se on väärin. Julkisesti imettävä äiti ei paljasta enempää kuin tarve vaatii, ja jokaisen äidin oikeus on imettää - paikasta tai tilanteesta riippumatta.

Media kiteyttää tapaukset linjalleen uskollisina "äitejä ei kannata suututtaa" -tapaan. - Se on aliarvioivaa. Ei ole kyse vain äideistä ja naisista, vaan kaikista ihmisistä, jotka tuntevat imetyksen perustiedot ja syyn miksi imetystä pidetään tärkeänä.

En näe eroa imetetyn ja korvikkeella kasvaneen lapsen välillä. En ymmärrä vertailua imettäneen ja imettämättä jättäneen äidin välillä.

Pelimerkkini eivät myöskään riitä puhumaan uskottavasti imetyksen eduista.

Osaan kuitenkin läheltä imetystä seuranneena ja sen myötä imetyksestä kiinnostuneena kertoa etenkin siihen liittyvistä tunteista.

Kirjoituksessani toistuukin tunnepuoli.

Keskikaljalta tuoksuvana, pienen imetetyn pojan tavallisena isänä - joka ei häpeile edes kuivunutta majoneesia partakarvoissaan - kerron voimasanaa säästämättä, että ajattele ennen kuin puutut imetykseen.

Ajattele imetetyn lapsen isänä, ajattele isovanhempana, ajattele neuvolatyöntekijänä, ajattele lääkärinä ja hammashoitajana.

Ennen kaikkea, ajattele ohikulkijana ja imetystilanteen kohtaavana yrityksen edustajana.

Sanoillasi saattaa olla suuri merkitys. Ne saattavat rajoittaa perheen arkielämää. Ne saattavat johtaa imetystaipaleen päättymiseen. Sanat saattavat aiheuttaa ikuisen henkisen arven.

Jos välität, niin jumalauta, ajattele.