torstai 21. huhtikuuta 2016

Tukiverkostona Facebook

Mietin lähes joka päivä vanhemmuutta ja omaa rooliani. Mietin, että millaista elämäni olisi ilman lasta. Mietin, että mitä kaikkea voisinkaan tehdä ja toteuttaa, jos kaksivuotias taapero ei raapisi sieluani verille tekemisillään.

Mietin, että millaista elämäni olisi nykyisessä tilanteessa, jos omaisin vahvan tukiverkoston joka antaisi mahdollisuuden niin kutsutulle omalle ajalle.

Olen ollut lapsiarjessa lujasti kiinni 2 vuotta ja 2 kuukautta; viimeisen vuoden aikana liikkunut monesti jopa jaksamisen rajoilla.

Olen tympääntynyt toisinaan jopa asioihin, joita pidän tärkeinä ja lapsen edun mukaisina. Olen elänyt helvetillisessä väsymyksessä.

Olen ajatellut, että jos lapsi vielä kerrankin tänään protestoi tai huutaa, niin tilaan taksin ja poistun Bar Jussikkaan juomaan ainakin 100 kaljaa. Tai poistuisin, jos voisin.

Väsyneenä, elämääni kyllästyneenä, avaan facebookin ja kerrytän lisä-ärsytystä lukemalla päivästä toiseen toistuvia yhteiskunnallisia juupaseipäs-väittelyjä, pohtien, että onko näin monella muulla henkilökohtainen elämä niin hyvällä mallilla, että suurimpana murheenaiheena on se, muistaako kaikki paikalliset maahanmuuttajat riisua uimahousunsa saunaan mennessään.

Perheasiakeskusteluihin liittyen "odotas kun..." -kommentit aiheuttavat ehkä suurinta tuskaa. Mikä saa ihmisen vähättelemään apua tai vertaistukea hakevan tilannetta?

Skrollaan kuitenkin alaspäin ja huomaan linkin hienosta huvilasta. Saatesanoihin on puettu tieto siitä, että meille, facebookissa toistemme kanssa ystävystyneille isä-ihmiselle on varattu ansaitsemamme mökkiviikonloppu aktiivisen järvenpääläisen, ryhmämme "äitihahmon" toimesta.

Sosiaalisen median positiiviset vaikutukset ovat vailla vertaa.

Seinäjokelainen 47-vuotias isä huomaa elävänsä samanlaisessa tilanteessa 22-vuotiaan porvoolaisen kanssa.

Kotkalaismies voi todeta, että rovaniemeläinen, kahden tyttölapsen faija, on se ihminen, joka omaa samanlaiset ajatukset - samanlaisen maailman.

Helsinkiläisen, tärkeistä sairaalalaitteista vastaavan isän humoristisia kommentteja lukiessa pohtii aina, että onko kirjoittaja helvetin viisas, helvetin hullu vai sekä että - merkityksetöntä joka tapauksessa, sillä antamansa tuki tarpeen tullessa on korvaamatonta.

Kausalalainen, metallialan yrityksessä työskentelevä insinööri, saa kahvituoppi-kuvillaan neljäkymmentä Juhla Mokka -jätkää juomaan laadukasta, kahvilta maistuvaa tummapaahtoista mokkaa - eikä vain juomaan, vaan myös nauttimaan kahvista. Pieni asia, mutta joka päivä toistuva tärkeä nautinto. Tummaa mokkaa nauttiessa on ilo kuunneella turenkilaisen isän kitaralla säestämää lahjakasta laulantaa jengimme elämästä.

Vantaalainen, kirjaimellisesti reilu 4-kymppinen, vakavakatseinen herrasmies, kertoo faktat kun nuoremmilla faijoilla lähtee lapasesta. Samanikäinen, verbaalisesti lahjakas luvialainen saa itseironisilla kommenteillaan kaikki nauramaan - vakavuudenkin keskellä.

Suomussalmelainen hauskuuttaja perustaa haaveilemansa yrityksen. Kumppanin yritykseensä hän löytää yhteisöstä, johon molemmat ovat liittyneet toisiaan tuntematta, vain isyyden ollessa yhteinen tekijä.

Päättäessäni perustaa blogin, otin tietotekniikasta mitään ymmärtämättömänä yhteyttä Sastamalassa asuvaan, samaan isäyhteisöön kuuluvaan IT-alan yrittäjään, joka ystävänä antoi avustuksensa.

Eri puolilla Suomea asuvat ihmiset huomaavat, että hei, vaikka olemme kovin erilaisia, me olemme samanlaisia. Mielipide-ero, etninen tausta tai poliittisen näkemyksen eriävyys ei ole este ystävyydelle, jos osapuolet omaavat huumorintajua ja kyvyn kunnioittaa toista ihmistä.

Siitä huolimatta, että fyysinen tukiverkosto on pieni, en ole koskaan yksin. Kukaan meistä ei ole.

Yleisesti ajatellen sosiaalinen media on rajattoman mahdollisuuden valtaistuin jokaiselle käyttäjälleen. Kannattaa aina muistaa, että siitä tuntemattomasta ihmisestä, jonka kommenttiin kerran vastaat, saattaa tulla elinikäinen ystäväsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti