keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Mitä eroa on rahtarilla ja terveydenhoitajalla?

Olen lähettänyt aiemmin tänä vuonna palautetta Porin perusturvan osastonhoitajille valtakunnallisesta ongelmasta, joka liittyy neuvolatoiminnan asenteellisuuteen. Keskityin ihmettelemään vääränlaisten ja jopa haitallisten ohjeiden jakamista sekä tahdosta puuttua epäolennaisiin, perheen henkilökohtaisiin valintoihin.

Palautteeni vastaanotti kymmenkunta neuvolatoiminnassa mukana olevaa henkilöä. Kahdelta sain vastauksen - toinen vastaus oli asiallinen; siitä huokui ymmärrys ja ongelmien tiedostaminen. Toisen vastauksen sisällössä ohitettiin kaikki ajatukseni ja kerrottiin vain neuvolatoiminnan perimmäisestä tarkoituksesta - ihan kuin minä en sitä olisi tiennyt.

En olettanut, että palautteeni saisi aikaan hetkessä näkyvää muutosta tai mitään muutosta laisinkaan, mutta olisin olettanut, että se herättäisi laajemmin tarvetta antamaan vastauksia.

Arvo Ylpön ja muiden aikakautensa neuvolavaikuttajien tarkoituksia en tunne, mutta luulisin, ettei toiveena ollut se, että sadan vuoden päästä lapsen edun mukaiset tavoitteet asettanut äiti poistuu neuvolasta itkien.

Raskaan liikenteen ammattilaisilta edellytetään tarkasti ammattipätevyyttä työhönsä. Laki ja asetus tietää, että vasta tietyn oppimäärän jälkeen kuorma-autonkuljettaja on kelvollinen harjoittamaan työtään liikenteessä - on laskettu kuinka monta tuntia pitää istua luokkasalissa, että tuntuma ajoneuvon hallintaan säilyy.

Luultavasti leipä elättää monta sellaistakin, jotka omissa ajatusmaailmoissaan kuvittelevat, että tuhoisalta Konginkankaan turmaltakin olisi vältytty jos osallisina olleet, kokenut ja hyvin ajoneuvoaan hallinnut yhdistelmäajoneuvonkuljettaja ja linja-autonkuljettaja olisivat istuneet muutaman tunnin koulutuksissa - pulpetin ääressä.

No, hyvä, että rekkakuskin ammattitaidosta pidetään huolta - vaikkakin sillä tavalla, joka olisi terveydenhuollon ammattilaisten kouluttamiseen otollisempi.

Terveydenhoitajalta ei kuitenkaan vaadita riittävää pätevyyttä ammattiinsa. Ei siitäkään huolimatta, että he ovat usein perheelle ainoa auktoriteetti ja näin ollen perheiden päätökset syntyvät sanojensa mukaan - harva uusi, väsynyt vanhempi tarkistaa faktoja.

Terveydenhoitaja tekee vastuullista työtä ja näin ollen terveydenhoitajan tulisi saada nauttia ammattiylpeydestä siinä missä rahtarinkin, mutta valitettavasti terveydenhoitajan pätevyyttä ja tärkeyttä ei yhteiskunnassamme arvosteta samalle tasolle.

Terveydenhoitaja jakaa ravintosuosituksia vauvoille, mutta riittävää koulutusta, kuten imetysohjaajakoulusta, ei vaadita. Tämä on surkuhupaisaa, sillä rintamaidon pitäisi olla lapsen pääasiallinen ravinto ensimmäiseen ikävuoteen saakka.

Vanhana vitsinä pidetään sitä, että ajojärjestelijän ja rahtarin näkemykset eroavat toisistaan, mutta hyvin surullista on se, että neuvolalle ohjeistuksia antava erikoistutkija on terveydenhoitajalle usein suurempi vitsi kuin se "juitsari" rekkapenalle.

Tilastot määräävät? - Ilmeisesti. Liikenne on ihmisen terveydelle vaarallisempi kuin neuvola ja tämä näkyy näennäisessä koulutustarpeessa.

Sääliksi käy uusia terveydenhuollon ammattilaisia, jotka keräävät tietoa koulutuksen ulkopuolelta voidakseen toimia uskottavina ammattilaisina, samalla kun vanhempi virkasisko jauhaa työhuoneessaan puutaheinää.

Terveydenhoitaja saa toteuttaa työtään haluamallaan tavalla; terveydenhoitaja voi ilman sanktiota kertoa, että rintamaito vastaa puolen vuoden imetyksen jälkeen sokeripitoisuudeltaan Coca-Colaa, mutta jumalauta, auta armias, jos rahtari ei ole merkinnyt varoituslipukkeita oikein sadan gramman lääkeainepakkauksesta.

https://www.facebook.com/heikki.leppimaki/posts/10206942552337257

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti