sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Nolaa rohkeasti itsesi, älä lastasi


Olen kaupan kassajonossa. Takanani odottaa vanhempi, leikki-ikäinen lapsensa touhuaa autokärryissä.

Veikkauspiste ruokakaupan kassan yhteydessä värjää aina muutaman partakarvani harmaaksi.

Veikkauspisteen ansiosta minulla on tovi aikaa kuunnella vanhemman ja lapsen välistä keskustelua.
Oikeastaan se keskustelu on täysin yksipuolista. Korotetulla äänellä. Lapsi kuuntelee, ehkä häpeää - lapsen tavalla.

"Älä potki niitä kärryjä setää päin!"

- Setää, mitä helvettiä? Katson taakseni - kärryn keula on puolen metrin päässä polvitaipeistani. En löydä setää itseni ja kärryjen välistä.

"Älä venkoile, muutkin ihmiset jonottavat rauhallisesti!" - Muut jonottavat ihmiset ovat aikuisia, pitäisikö taaperonkin olla, kaikessa käyttäytymisessään?

"Kuulitko, kassatäti tervehti sinua, muista käytöstavat!" - (Kassa)Täti oli huutajaa luultavasti 20 vuotta nuorempi. Tirsk.

Sedittelystä tai tädittelystä tuskin kukaan loukkaantuu - minä en ainakaan - mutta jäin miettimään, että muistiko vanhempi itse raivoamisensa keskellä tervehtiä tätiä? Entä kuuluuko käytöstapoihin jatkuva lapseen kohdistettu negatiivinen arvostelu?

Muutama päivä tämän jälkeen - siis tänään - tapahtunutta: Vanhempi huutaa pää punaisena arvioni mukaan reilusti alle kouluikäiselle lapselleen "pitääkö sinun aina nolata minut kaupassa?", kysymystään toistaen. Lapsi kävelee murheellisen näköisenä, hiljaa. Tietämättä tapahtuneesta enempää, mietin, että miksi vanhempi nyt nolaa lapsensa kymmenen ihmisen kuullen?

Nämä kovaääniset raivoamiset lienevät ääritapauksia, onneksi, mutta yleisesti stressaantuneilla ja suorituspaineiden kanssa painivilla vanhemmilla on paljon ajateltavaa.

Pienen lapsen kanssa kaupassa käyminen on suoritus. Sosiaalinen paine on suuri - jos et kuuluvasti ojenna lastasi, sinut leimataan ties miksi. Jos et kovaäänisesti huomauta lastasi jokaisesta hyllyjen välissä suoritetusta juoksuaskeleesta tai äänekkäästä ilmaisusta, sinua mulkoillaan. Näin kai ajatellaan.

Haluat pitää huolen siitä, että sinua pidetään rajat asettaneena, hyvänä vanhempana. Tietyllä tavalla ymmärrän.

Mutta mitä minä, vanha setämies, ajattelen asiakkaana?

- Kaupassakäynti on pakollinen suoritus. En ole saavuttamaani ikään mennessä tavannut kauppaa joka saisi oloni viihtyisäksi. Tiedän etukäteen mitä ostan, siksi, että pääsisin mahdollisimman nopeasti ulos - minulle viihtyisämpään ympäristöön. Oloni kaupassa ei voisi olla epämukavampaa; ei, vaikka katonrajasta sataisi niskaani kiljuvia taaperoja.

Taaperon opettaminen aikuisen etikettiin on haastavaa. Esimerkkinä asevelvollisuuttaan suorittava, iso lapsi, on sekin vielä toisinaan haasteen edessä kun yksinkertaista, oikeaoppista toimistokäyttäytymistä pitäisi suorittaa.

Aikuinen, joka vetelin askelin noutaa kahvimaitotölkkiä (mikä sijaitsee poikkeuksetta rakennuksen perimmäisessä nurkkauksessa) ehtii pitkästymään. Huonolla tuurilla sisäänkäynnin läheisyydessä, ennen kuin pääset maitohyllyjen väliin, joudut vielä kuuntelemaan hiusgeeliä hikoilevan Lumon-edustajan puheita siitä minkä takia juuri sinun kannattaisi tarttua tarjoukseen parvekelaseista, vaikka taloudessasi ei edes ole parveketta.  Pahimmassa tapauksessa S-ryhmän myynti-ihminen raiskaa mielesi niin äärimmäiseen tilaan, että maitohyllyn sijaan kävelet suoraan kaljaosastolle.

Onko siis pienen, aktiivisen lapsen turhautuminen ihme?

Huolimatta siitä, että lapsella kärsivällisyys ja kyky ilmaista itseään ei ole vielä kehittynyt, ei lapsen älykkyyttä pidä aliarvioida. Väärällä asenteella vanhempi saa lapsensa inhoamaan lähes päivittäin toistuvia kauppareissuja. Vastaan saattaa tulla tilanne, että huudoitta lähteminen on vaikeaa, varsinkin, jos karkkipussilla ei houkutella.

Ajatukseni takana ei ole näkemys, että lapsen pitäisi antaa kulkea kaupassa kuin porsaan pellossa. Päinvastoin. Lapsen saa kiinnostumaan mistä vain, jopa Roope Salmisen tulevasta keskusteluohjelmasta, jos lapsi saa katsoa sitä omassa roolissaan. Lapsena.

Lapsi haluaa osallistua. Pitää puhua, vaikka lapsi ei vielä näkyvästi ymmärtäisi. Lapselle pitää kertoa jokaisen kärryyn poimitun tuotteen tarkoitus. Lapsi aistii positiivisuuden. Lapsi yleensä kuuntelee, ainakin jos malttaa antaa aikaa. Pienenkin, vielä puhekyvyttömän lapsen kanssa voi rakastavalla asenteella luoda rakentavan keskusteluyhteyden - toisin kuin esimerkiksi mielentilansa valinneen poliitikon kanssa. Kaikesta huolimatta lapsi voi siltikin pitkästyä ja tuoda tunteensa esille - mutta se on lapsen oikeus.

Pienempi paha on antaa lapsen elää julkisilla paikoilla lapsenomaisesti kuin ohjata käskyillä ja komennoilla aikuisen maailmaan.

Sillä, mitä muut ihmiset ajattelevat toimintatavoistasi, ei ole merkitystä. Et tarvitse edessäsi jonottavan, kaljaa ostavan kenopelaajan hyväksyntää.

Lapsesi suhde sinuun ja arkielämään on asia josta sinulla vanhempana on velvollisuus pitää huolta. Samaan aikaan kaupassa asioiva fiksu aikuinen ymmärtää kyllä, että lapsesi on lapsi.

Ymmärtämiseen liittyen kerron vielä kuukausia sitten tapahtuneen tilanteen:

Poikani oli äitinsä kanssa kassajonossa. Syystä tai toisesta johtuva lapsimainen närkästyminen oli ottamassa valtaa. Jonossa seuraavana ollut miesihminen haistoi tilanteen ja varovasti lähti auttamaan. Mies laittoi itsensä likoon, häpeilemättä ryhtyi pelleilemään, lasta viihdyttämään. Lopputulos oli se, että poikani nauroi itkemisen sijaan. Pieni teko, suuri merkitys. Jos tietäisin kuka tämä ihminen on, niin antaisin miehisen halauksen ja tarjoaisin hanasta lasketun Guinnessin, varmasti toisenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti