tiistai 26. helmikuuta 2019

Isä ja imetys. Isän tuntemukset ja ajatukset

Ensimmäinen pysyvästi mieleen jäänyt muistoni imetyksestä on vuodelta 1989, kun äitimme imetti pikkusiskoani saunassa. Vaikka ikäiseni pojanviikarin mielenkiinto yleisellä tasolla oli tyystin muussa kuin vauvaikäisessä siskossani ja hänen tarpeissaan, niin koin tilanteessa jotain pysäyttävää ja rauhoittavaa - jotain, jota en osaa vielä tänäkään päivänä selittää. En edes itselleni. Tiedän ja aistin, että imetys oli äidilleni tärkeää - valitettavasti en ehtinyt hänen kanssaan koskaan asiasta puhumaan.

Aiemmat muistoni eivät kuitenkaan tiedostamallani tasolla vaikuttaneet siihen, että millaisen vaihtoehdon toivoisin oman lapseni kohdalle. Poikani syntymän jälkeen ei ollut itsestään selvää, että osaisin, kykenisin tai edes haluaisin tukea imetystä tavalla joka edesauttaa imetyksen jatkuvuutta. Tai mikä tärkeintä, antaa osaltani lapseni äidille tunteen, että hänen on hyvä imettää. Kokonaisvaltaisen hyvän tunteen tuottamiseen vaaditaan tietysti fyysistä auttamista erinäisissä tilanteissa, mutta myös isän hyväksyvää osallistumista jossa on mukana lempeyttä, rauhaa ja välittävää fiilistä. Tämän asian haluaisin erityisesti kaikille isille välittää.

Vähiten olisin kuitenkaan uskonut, että jo viikko poikani syntymän jälkeen etsin tietoa imuotteesta ja tiheän imun kausista. Pilke silmäkulmassa kirjoitettuna olen lähes varma siitä, että imetyksen laajat teknilliset juuret ovat muotoutuneet olemukseensa siksi, että isäkin voisi kokea oikeaa ja aitoa haastetta tylsähkön polttomoottoritekniikan läpikäynnin jälkeen. Ongelmana on usein vain se, että miten isät saadaan imetykseen sisälle - tarkkailemaan, tutkimaan ja puhumaan imetyksestä.

Rohkenen väittää omaavani poikkeuksellisen laajan ja rehellisen katsontakannan siitä, että mitä isät ajattelevat imetyksestä ja miten imetys vaikuttaa miehiin mentaalisella tasolla. Olen menneinä vuosina puhunut imetyksestä miesten kanssa toisinaan jopa kyllästymiseen saakka. Viime syksynä, Ässät - HIFK jääkiekkopelissä, jonottaessani haaleaa keskiolutta, kuulin yleisen älämölön takaa huudon lapsuudenaikaiselta kaveriltani: ”Heikki, Heikki, mää tarjoo kaljan, tuu vetää sikari, mitä mää teen ku meijän likka huutaa tissillä!” Tilanteen koomisuus herätti hymyä suupieliin - tämä isä oli aidosti tosissaan ja huolissaan, kun taasen itse en meinannut päästä nauruni kanssa yli muiden läsnäolijoiden ihmettelevistä katseista. Tapahtuma myös tietyllä tapaa tuotti hyvää fiilistä ja antoi motivaatiota jatkaa keskustelua imetyksestä siitä huolimatta, ettei se enää omaa elämää koskettanut. Eikä vähiten siitä syystä, että imetys on kuitenkin enemmän tunnetta ja koko perheen kasvamista päivä kerrallaan kuin yhtään mitään suunnitelmallisuutta.

En ole ollut koskaan miesten kesken aloitteellinen imetyskeskustelussa. Tästä syystä koin alkuvaiheessa yllättävänä sen, että miksi keskustelu usein kääntyy imetykseen, kunnes tajusin kuinka vahvoja tunteita ja muistoja isät kokevat imetykseen liittyen.

Olen tavannut isiä jotka ovat pelänneet sitä, etteivät riitä tai osaa olla avuksi. Olen tavannut isiä jotka ovat pelänneet jäävänsä ulkopuolelle ja tarpeettomiksi. Olen tavannut isiä jotka kuvittelivat imetysajan haittaavan kiintymyssuhteen muodostumista. Olen myös tavannut imetyspettymyksen kohdanneita isiä; syitä on monia, mutta yksi yleisimmistä lienee se, että uusi puoliso kokee yhteisen lapsen synnyttyä imetyksen vähemmän tärkeäksi asiaksi kuin isän aiemmassa vastaavassa tilanteessa. Imetys kuitenkin jättää aina tavalla tai toisella jälkensä myös isään, näkyi se sitten ulospäin tai ei.

Asia jota haluan kuitenkin painottaa eniten on se, että vaikkakin olen tavannut isiä jotka ovat kokeneet imetysaikana suurta - jopa tuskallista - ahdistusta, niin en ole kuitenkaan tavannut yhtäkään isää, joka olisi ahdistunut imetyksestä - päinvastoin, imetys on koettu järjestään rakkautena, hyveenä ja turvaa antavana tekijänä. Isän poissaolevaan ja negatiiviseen suhtautumiseen imetysaikana liittyy usein turha ja välillinen pelko, josta puhuminen saattaa olla perheen kesken helvetin vaikeaa - usein jopa mahdotonta.

Lopuksi tarina Muuramesta muutaman vuoden takaa: yön pikkutunneilla, kun kolmisenkymmentä muuta kaveria olivat jo nukahtaneet sijoilleen, joimme nelikymppisen ystäväni kanssa viimeisiä jekkupaukkuja tähtitaivaan alla. Muistan, että puhuimme jotain mitälie Ducatin kuivakytkimen äkäisestä toiminnasta rata-ajossa, kunnes ystäväni äkillisesti käänsi keskustelunaiheen: hän kertoi käyneensä tissillä vielä leikki-ikäisenäkin. Kertoi pyöritelleensä ensin sormeaan ”vapaana” olleella nännillä ja tissivaiheen loppuaikoina ajaneensa pientä leikkimoottoripyörää samalla alueella. Isojen poikien moottoripyöräajelut kääntyivät siis muistoon pikkupojan tissimaitohuuruisesta moottoripyöräajelusta rintojen päällä. Lopuksi totesimme, että kun vain hänenkin edesmenneelle äidilleen voisi sanoittaa sen, ettei se mahdollisesti kivulias nännin rääkkääminen ja rata-ajelu tissillä ollut lainkaan turhaa.

Tsemppiä ja sopivia hetkiä avoimeen keskusteluun kaikille!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Tissit gastropubissa

Eilinen päivä toi tullessaan jälleen julki-imetyskohun. Some-maailmassa kohut merkitsevät aina vahvoja reaktioita; ymmärrystä ja kiitosta, hämmennystä ja kysymyksiä, vastakkainasettelua ja inhoa, riitelyä ja jopa vihaksi luokiteltavaa ulosantia.

Imetykseen - ja etenkin julki-imetykseen - kohdistuva keskustelu aiheuttaa aina poikkeuksellisen myrskyn - miksi? - Pääosin siksi, että imetys kokonaisuutena on kaikkea muuta kuin sitä mitä valtaosa ihmisistä luulee sen olevan.

Suomessa imetystä tuetaan jatkuvasta kehityksestä huolimatta edelleen vajavaisesti sen laajaan ja kiistattomaan hyötyyn nähden; imetykseen liittyviä ongelmia suositellaan liiaksi korvaamaan vaihtoehtoisella, helpommalla ratkaisulla, sivuuttamalla se tosiasia, että imetys ei ole vaihtoehto, vaan ainoa tarve ja halu joka synnyttäneelle äidille luontaisesti kehittyy. Edelleen liian usein imetystaival päättyy kauaskantoiseen pettymykseen. Mahdollisia syitä siihen on paljon - niin paljon, että ranskalaiset viivat loppuisivat kerronnassa kesken.

Näkyvään imetykseen - eli julki-imettämiseen - negatiivisesti suhtautuminen on järjestään seuraus tietämättömyydestä. Julki-imetys ei ole koskaan valinta, jossa äiti päättää imettää lähi-kahvilassa vain siksi, koska kotona imettäminen on tylsää.

Julki-imetys vaatii rohkeutta - päätös edellyttää aikaa ja yksilökohtaista tunnetta. Moni useamman lapsen äiti on julki-imettänyt yhtä lasta, mutta ei toista.

Lapsi määrittää aina sen, että kuinka näkyvästä tilanteesta on kyse - äiti taasen rohkeutensa mukaan paikan... mutta ei koskaan aikaa. Aika on lapsen käsissä. Tänä päivänä julki-imetyspäätökseen vaikuttaa suuresti myös vertaistuki ja koetut tilanteet; rohkeuden saattaa romuttaa yksikin kuultu tai luettu ikävä kokemus.

Niin ikään julki-imetykseen negatiivisesti suhtautuvat eivät tiedä sitä, että imetyksen tarvetta ja imetyskerran pituutta on mahdotonta ennakoida. Käytännössä julki-imetyksen kieltävä halu tai julki-imetykseen kielteisesti suhtautuva ilmapiiri ajaa imettävän äidin vessaan / muuhun määrättyyn yksityiseen tilaan, tai kuten yleensä, estää ylipäänsä äitiä lähtemästä vieraaseen ympäristöön.

Muu kuin imettävän äidin valinnasta johtuva julki-imetykseen puuttuminen on pääsääntöisesti aina vahingollista; se on yksi älyttömämmistä asioista johon tilanteen ulkopuolinen ihminen, tai taho, kokee tarpeelliseksi puuttua. Julki-imetyksen rajoittaminen ei nollaa yksistään äidin sosiaalisia oikeuksia ja henkistä turvaa, vaan vaikuttaa myös laajamittaisesti koko perheen - ja lähipiirin - hyvinvointiin ja liikkuvuuteen. 

Julki-imettämisen rajoittaminen yrityksessä ei kuitenkaan yksistään heikennä tarjonnan laatua nollaan, eikä näin ollen tee yrityksen tuotteesta arvotonta, kokonaisvaltaisesti yhden tähden soopaa. Palvelu ja tarjonta saattaa olla ensiluokkaista niille, jotka voivat siitä rajoituksetta nauttia - lapseton pariskunta, joka kokee turkulaisessa gastropubissa täydellistä nautintoa, saa erilaisen elämyksen kuin se perhe, jonka ydin viettää ruokailuhetken "viihtyisässä tilassa vessojen yhteydessä".

Yritys määrittää ajatuksensa mukaan linjauksen imetyksen suhteen. Allekirjoittanut voi yhden tumman oluen palkkiolla - tai yhteishyvänä vaikka ilman sitäkin - toimia hyvänä neuvonantaja. Se ei ole vaikeaa, se on helppoa.

Se on helppoa, koska tilanteessa ovat vastakkain alati kehittyvä luonnollinen oikeus, terveys ja turva, sekä vastapuolena murto-osa tietämättömiä tai kieroon kasvaneita ihmisiä, jotka kokevat tissit jopa pienen lapsen äidillä seksuaalisuuteen viittaavana ruumiinosina ja imetyksen yleensäkin alastomuutena tai julkisesti sopimattomana.

Suosittelen kaikkia niitä, jotka kokevat julki-imetyksen itselleen sopivaksi, imettämään tarpeen tullen paikasta riippumatta. Ymmärrys kulkee aina perseilyn ja paskojen näkemysten edellä - yhden ymmärtämättömän keskeltä löytyy aina vähintään kymmenen ymmärtäväistä.


#imetystietous #perhe #älkääolkovituntyhmiä

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Imetys ei vaadi perustelua

Imetyksen hyöty? Mikä on imetyksen ja äidinmaidon etu ja hyöty vaihtoehtoiseen ratkaisuun nähden?

- Tämä on vihjaileva, perusteluja edellyttävä ja äidin päätöstä aliarvioiva kysymys mihin valitettavan moni uusi äiti joutuu vastaamaan - ja mikä surullisinta, se esitetään usein perhepiirissä.

On hämmästyttävää, että miksi imetys luetaan edelleen aiheeksi josta vaaditaan perusteluja, ja miksi pitkä imetysrupeama käsitetään usein poikkeuksellisena asiana, johon yritetään toisinaan liittää jopa fanaattisuutta tai äidin pakonomaisia tarpeita.

Perustelun tarvetta ja ennakkoluuloja ei pitäisi esiintyä enää modernissa maailmassa jossa kaikki tutkittu tieto on aina mukana - muutaman hakusanan päässä. Ehkä kyse ei olekaan tiedonpuutteesta, vaan syystä tai toisesta johtuvasta negatiivisesta asenteesta, kohdatusta pettymyksestä tai opituista mielipiteistä.

Äidinmaidon sekä imetyksen hyödyt ja terveysvaikutukset ovat kiistattomat, mutta niiden vahva esiin tuominen kaikissa tilanteissa ei ole aina paras ratkaisu. Niistä voi muodostua viiltävä teräase mikä repii yhä enemmän henkisesti rikki sitä ihmistä, joka on kokenut imetykseen liittyvän pettymyksen.

Media tituleerasi allekirjoittaneen joskus imetysaktivistiksi. Hymähdin. En pidä itseäni aktivistina, vaan ehkä enemmänkin tunteiden tulkitsijana jonka essentiaalinen tehtävä on ymmärryksen kautta tuoda esiin imetykseen liittyvää laajaa kokonaisuutta, mutta myös ymmärtää niitä, jotka eivät ole imettäneet. Ratkaisut imetyksen suhteen eivät määritä koskaan vanhemmuuden hyvyyttä.

Mitä sisältyy imetyksen laajaan kokonaisuuteen?

- Nostaisin esille vaikuttavampina asioina ihmiseen rakentuneen tunteen ja halun. Tunne ja halu tekevät ihmisestä vahvan ja tavoitteellisen, mutta uudessa elämäntilanteessa, joka pitää sisällään kasvanutta vastuuta ja henkistä pyörremyrskyä, on ulkopuolinen tuki ja ymmärrys avainasemassa.

Vaikuttavin ja tärkein tuki tulee läheltä. Lapsiperheessä se tarkoittaa yleensä puolisoa. Äiti nimeää puolisonsa lähes järjestään imetyksen tärkeimmäksi tukijaksi - tämä tarkoittaa sitä, että puoliso on se tekijä, joka usein mahdollistaa imetyksen.

Puolison ei tarvitse tukitoimessaan tuntea imetykseen liittyvää fysiologiaa. Puolison ei tarvitse tietää edes sitä, että miksi lasta imetetään. Se riittää, ettei puoliso kyseenalaista tätä sisäänrakennettua tunnetta, vaan mahdollistaa toimillaan sen luonnollisen halun toteutumisen, joka on tärkeän ihmisen - lapsensa äidin - hyvinvoinnin kannalta merkityksellistä.

Imetyksen jatkuessa pitkään on muistamisen arvoista myös lapsen tarve. Lapsi vieroittaa itsensä rinnalta siinä vaiheessa, kun imetys ei ole enää lapsen tarpeille merkitsevää. Imetys ei muutu koskaan turhaksi; se loppuu ennen kuin siitä tulee turhaa.

Toivoisin, että imetykseen - ja yleensäkin lapsen maailmaan - liittyvässä kokonaisuudessa huomioitaisiin hyötyä käsittelevien tutkimusten sijaan enemmän psykologiaa ja siihen liittyviä syitä ja seurauksia.

Tunne kuitenkin ensisijaisesti määrittää tärkeyden ja mahdollistaa yhdessä ymmärryksen kanssa ihmisten välisen luottamussuhteen.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Imetyksen kuuluu vituttaa äitiä - ei isää

Kohtasin eilen nuoren isän - kohtasin keskustelun joka ei ollut tavallisuudesta poikkeava. Päinvastoin.

Aiheena oli vanhemmuus: "isän mitätön rooli, äidin päätökset - mukautuminen äidin isälle luomaan toimenkuvaan tai toimenkuvattomuuteen." Kokonaisuudessa keskustelun suurin negatiivinen vaikuttaja oli imetys. Imetys, joka on omiaan vahingoittamaan niin parisuhdetta kuin tuoreen perhe-elämän yhteistä poteroa.

Mitä on tämä imetys?

- Se on yksi tavallisimmista ristiriitaa aiheuttavista tekijöistä uudessa lapsiperheessä; siitä huolimatta, että se on biologinen normi - luonnollinen ja rahavapaa tapa tuottaa vauvalle ravinto ja monimuotoinen läheisyys.

Biologiseen normiin kuuluu imetyksen lisäksi myös synnytys - imetystä edeltävä vaihe. Doula, eli synnytyksessä ja siihen liittyvässä valmennuksessa toimiva, läsnäoleva tukihenkilö, on sekin vanha keksintö. Niin vanha, että se on edelleen liian tuntematon.

Moni tuleva isä kokee doulan itsensä korvaajaksi, vaikka todellisuudessa osaava doula on se joka mahdollistaa uudelle isälle tärkeän ja positiivisen synnytyskokemuksen. Positiivinen synnytyskokemus on isälle ymmärrystä antava koulutus tulevaan aikaan.

Synnytyksestä on luonnollista matkustaa eteenpäin, monen isän vielä suurempaan murheeseen, eli vauva-aikaan ja imetykseen.

Isä kokee helposti imetyksen vain huonona vaihtoehtona - jatkuvasti toistuvana suoritteena joka ajaa isän roolia syrjään. Imetyksen negatiivista ja tähän sisältyvää epävarmuuden tunnetta korostaa erilaiset vaiheet kuten tiheän imun kaudet.

Ulkopuoliseksi itsensä tunteva isä toimii usein tavalla joka sotii luonnollisuutta vastaan: isä voi jähmettyä sohvalle, ikään kuin pesimään yksin ajatustensa kanssa. Isä voi myös kokea, että imetysaika on vapaa-aikaa itselle - siis aikaa, jonka voi käyttää tilanteen ulkopuolella. Tällaisessa tapauksessa isä ei ymmärrä olevansa se perheen sekatyömies, joka mahdollistaa sen, että äiti voi imettää.

Surullisin - ja liian yleinen - esimerkki on omavaltaisen ratkaisun tehnyt isä joka estää tai yrittää estää imetyksen luuloihin tai pelkoihinsa vedoten - tämä on väkivaltaa, usein tahatonta, mutta väkivaltaa kuitenkin tahattomuudesta huolimatta. Se on väkivaltaa siksi, että imetys on luontaista tunnetta ja tarvetta - imetys ei ole vittuilua ja vaihtoehto säästää rahaa, vaan äitiin rakentunut tahto, tavoite ja tunne. Syystä tai toisesta epäonnistunut tavoite saattaa aiheuttaa pahimmassa tapauksessa syviä henkisiä arpia.

Yksistään jo tämä tosiasia kertoo sen, että kyse on yhdestä elämän suurimmista tunnetiloista.

Isää ei voi kuitenkaan syyttää tietämättömyydestä - eikä vähiten siitä syystä, että mikään taho ei vielä tänäkään päivänä valmenna riittävästi tulevaa isää isyyden monimuotoiseen tietoisuuteen ilman isän oma-aloitteisuutta. Isä on järjestään synnytyksessä sivustaseuraaja ja jatkaa samassa roolissaan myös lapsensa vauva-aikana.

Avaintekijöinä uudessa tilanteessa ja tahdonilmaisussa on aina asenne ja ymmärrys - niiden tärkeys korostuu, kun puhutaan perheestä, eli kaikesta siitä mitä on kotona. Koti on se tila jota kaikella tekemisellä vaalitaan. Tieto ei ole välttämättömyys jos omaa asennetta ja ymmärrystä.

Ymmärtävä isä tuntee, että äitiä vituttaa imetys aina enemmän kuin isää.
Imetys on koko tunneskaala.

Isällä on tunteissaan valinnanvaraa, äidillä ei.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Nukkukaa niin kuin hyvältä tuntuu: epäasiantuntevaa neuvoa lapsiperheille

Savon Sanomat julkaisi tänään 02.12 jutun liittyen lapsiperheiden nukkumajärjestelyihin. Artikkeli sisältää asiantuntijakommentteja lastentautien erikoislääkäriltä sekä psykoterapeutilta, joka toimii Väestöliiton asiantuntijana.

Artikkelin otsikko "Asiantuntijaneuvo lapsiperheille: Nukkukaa niin kuin hyvältä tuntuu" on kaiken kattava, ja sen olisi pitänytkin jäädä jutun ainoaksi sisällöksi.

Etenkin artikkelin loppupuolella olevat Väestöliiton asiantuntijan asenteelliset mielipiteet ovat varsin hämmentäviä - ne sotivat oikeamielistä otsikkoa vastaan, ja elävät ristiriidassa vanhempien päätöskyvyn kunnioituksen sekä osittain myös lastenlääkärin kommenttien kanssa.

Pidän jokaista artikkelin lopussa esiintyvää lainausta häikäilemättömänä, mutta lainaan niistä vain muutaman:

"– Lapselle pitäisi opettaa, että tämä on sinun paikkasi, tämä vanhempien, ja että voit tulla herättämään, jos tarvitset jotain ja sitten palataan omaan sänkyyn."


- Asiantuntija jätti mainitsematta, että miksi lapselle pitäisi näin opettaa? Meidän kodissa ei ole eritelty aikuisten ja lapsen paikkoja - kaikki tila on lähtökohtaisesti yhteisesti käytettävissä.

"– Vanhemman on tietenkin kauhean helppoa ottaa lapsi viereensä, kun itse ei tarvitse lähteä minnekään. Aikuisella pitäisi olla kuitenkin sen verran voimia, että lapsi ohjataan omalle reviirille, omalle paikalle ja viedään turva ikään kuin sinne. ”Minä tulen mukaan, ja olen siinä hetken, kohta sinä nukahdat ja lähden pois”, Lehtonen kuvailee."

- Olen sanaton. Asiantuntija antaa ymmärtää, että päätökseen perhepedin eduksi vaikuttaa päällimmäisenä vanhempien vähäinen halu liikkua - jaksamattomuus saattaa lapsi "omalle reviirille"?

Omalle reviirille? Reviiri tarkoittaa eläimen elinpiiriä. Modernissa, lapsilähtöisessä ihmismaailmassa, ei ole luontaista rakentaa perheenjäsenille yhteisen kodin sisälle reviirialueita.

"– Lapsen on hyvä oppia tiedostamaan, että hänellä on omat juttunsa ja alueensa, joita hän hallitsee. Toisaalta on myös tärkeää osoittaa, että vanhemmilla on myös oma reviirinsä ja sitä pitää kunnioittaa."

- Sen sijaan, että asiantuntija toistuvasti ajaa näkemyksissään syystä tai toisesta valitsemaansa linjaa, olisi hän neuvoa antavan asiantuntijan roolissa voinut argumentoida syyn siihen, miksi yhdenkään lapsiperheen pitäisi noudattaa voimakkaasti ilmaisemiaan neuvoja?

"– Jos jompikumpi vanhemmista ei pidä tavoitteenaan saada lasta mahdollisimman pian omaan sänkyyn ja huoneeseen nukkumaan, pitää kovasti miettiä syytä. Nukkuessa lapsi ei vanhempiaan tarvitse, mutta tarvitseeko vanhempi lasta johonkin?
"

- Asiantuntijan pitäisi kovasti miettiä syytä sille, että mikä ja kuinka tärkeä on se lopullinen peruste, joka ohjaa häntä neuvomaan lapsen pois vanhempien "reviiriltä". On loukkaavaa vihjata, että yhä yleistyvä perhepeti-valinta johtuisi selittämättömästä vanhemman tarpeesta.

Käsitän asiantuntijan asenteelliset mielipiteet perusteettomana vanhanaikaisuutena, joissa korostuu se linja, että sänky ja makuuhuone on lapselle paikka nukkua, ja vanhemmille nukkumisen lisäksi seksuaaliselle kanssakäymiselle pyhitetty tila, jota ei pitäisi edes 2000-luvulle siirtyneiden vanhempien luovuttaa kaikkien perheenjäsenten yhteiseen käyttöön.

Perhepeti on jokaisen perheen henkilökohtainen valinta - se on turvatekijät huomioituna yhtä hyvä ratkaisu kuin mikä tahansa muukin nukkumajärjestys. Se ei ole vaarallinen, se ei vaaranna lapsen kehitystä, se ei poissulje vanhempien mahdollisuutta ylläpitää parisuhteen intiimiä kanssakäymistä.

Nukun helmikuussa kolme vuotta täyttävän poikani kanssa samassa vuoteessa. Nukumme pienessä rivitalo-osakkeessa, jonka ostin lähes 10 vuotta sitten varsin erilaisessa elämäntilanteessa - osakkeen huonemäärä ei lisääntynyt oman lisääntymiseni myötä. Yhden makuuhuoneen käsittävä kotimme kykenee täyttämään edelleen kaikki perhe-elämämme tarpeet.

Aloite riittämättömyydestä tulee aikanaan lapseltani - ei minulta. Elän tyytyväisenä ja asiantuntevana tiedostaen sen, etten tee mitään väärin. Kun lapseni osoittaa tyytymättömyytensä tilanteeseen, on uusien ratkaisujen aika.

Nyt on hyvä hetki vetää asiantuntijatasolla pää pois '70-luvun Leviksistä, ja herätä ajatuksineen tähän päivään.